"Kaikki Viisaus asuu sinussa"

 


Asiakkaiden kokemuksia


 

"Kiitos tämänpäiväisestä!

Musta tuntuu, että astuin askeleen kohti jotain ihan uutta elämänvaihetta ja asiat, joita olen aavistellut jossain alitajunnassa, saivat vahvistuksen. 

Tulevaisuus näyttää valoisammalta ja ekaa kertaa vuosiin musta tuntuu, että on mahdollisuus, että välit äitiin voisi vielä korjaantua.

Kiitos viisaudestasi ja siitä mitä teet pyyteettömästi kaikkien hyvinvoinnin eteen!" 

-Lotta- 

 

"Hei Anne Kulta,

Haluan vielä kertoa, että lähdettyäni luotasi en ole koskaan aiemmin tuntenut tällaista tyyneyttä ja tasapainoista oloa. Se jatkuu siis tänäänkin pallean seutu on rento ja vakaa. Ja kun nyt otan iisisti ja oikein ”kylven" tässä ihanassa tunteessa niin se toivon mukaan säilyy. Voisiko tämä jopa olla se aito oma tila josta en ole tiennytkään? 

 

Fiilis on edelleen aivan upea ja tuntuu, että sain välitettyä sitä hyvää tänään myös haasteellisessa tilanteessa olevalle serkkupojalle joka on suruissaan läheisensä terveydentilasta. Hän oli siitä kiitollinen, niin myös minä.
Tuli mieleen joku biisi "I've Got The Power" tämän pidän mielessä ja siitä Voimasta toki haluan pitää kiinni ja toivon sen vahvistuvan, että voi auttaa muitakin.
Kiitos siis vielä kerran sulle ja kaikille jotka valosta tulivat auttamaan." 
-Kastehelmi-



 

"Kaukoenergiahoidot todella toimii. Ihan kuin olisit vieressä hoitamassa tai sitten se on se enkeli. Nukun paremmin eikä kehoon satu. Uskon, että paranen. Kiitos."

-Ellu-

 

"Suorastaan leijuin kotiin. Kiitos aromaterapia, enkelit, kristallimaljat ja Anne."
-Liisa-



 

 

"En tiedä mitä teit,  mutta kaikki kivut jäivät hoitopöydälle ja se riittää mulle."

 

-Helena-

 

 

 

"Ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen jaksoin kävellä messuilla. Kivut olivat helpottaneet niin paljon. Kiitos Anne."

 

-Riikka-

 



 

 

"En olisi aiemmin uskonut, että omat tunteeni aiheuttivat vatsavaivani. Nyt, kun asioita on purettu vaivat ovat kadonneet."

 

-Tuire-

 

 

 

"Tää jotenkin rauhoittaa. Hyvä, että tytär lähetti tänne. Kiitos."

 

-Maija-

 



 

”Olen vuosia pohtinut, mikä minusta, keski-ikäisestä naisesta, tulee isona. Ammatillisesti mikään ei ole oikein tuntunut miltään, eikä mikään ole oikein sujunut. Ovet, joita olen yrittänyt avata, ovat pysyneet kiinni. Asiat, joista olen innostunut, eivät lopulta olekaan sujuneet odotusten mukaisesti. Taloudelliset huolet alkoivat jo tuntua ylivoimaisilta. 

Olen toki aikaisemminkin käynyt erilaisissa kanavoinneissa, ja saanut opastusta ja rohkaisua elämäni päätöksiin. Mutta miten voi rohkaistua tekemään päätöksiä, kun ei tiedä minne mennä tai edes kovin tarkasti mitä haluaa? 

 

Vihdoin päätin mennä Annen kanavointiin. Istutaan ja rupatellaan. En edes tiedä, mitä odotan. Vastauksia toki, mutta en kovin konkreettisia. 

Mutta Anne ja enkelit yllättävät –saan selkeät ohjeet toimia, jopa selkeän osoitteen, mihin suunnata. Se, että minua kehotetaan konkreettisesti etenemään elämässä eteenpäin, jättämään taakseni pelot ja epäilykseni, avaa lopulta jotain uutta. Tilanteeni helpottuu, luvataan. Valinta on toki minun, mutta ensi kertaa saan oikeita ohjeita. Ja niitä kaipasin. 

Seuraavana päivänä olen jo kolkuttamassa minulle osoitettua ovea. 

Ja kun sen olen avannut, ihmeitä alkaa tapahtua: sähköpostiini kilahtaa pieniä työtarjouksia. Seuraava kuu on pelastettu! Viikon päästä saan soiton, jossa minulle tarjotaan yllättäen työpaikkaa. Uuden oppimista ja innostava työnkuva. Hymyilyttää. 

Kannattiko turhaan iskeä päätä seinään vuosi tolkulla? Ehkä. Opin vihdoin päästämään irti peloistani ja vanhoista uskomuksistani. Opin sen, että enkelit opastavat ja jos en itse kuule heitä, tiedän paikan, missä heitä kuullaan. Kiitos Anne!”

 

-Päivi-

 

 

"Hei Anne,

Kiitos vaan siitä illasta, jolloin ohjasit tämän ”väylän” tuntemiseen. Pyysin taannoin apua enolleni joka oli hyvin sairas, tutkittiin paljon, kaikenlaista epäiltiin ja mies kuihtui lähes olemattomiin. 

Sytytin kynttilän ja pyysin apua, tavalla miten opetit.

Jonkin ajan kuluttua serkkuni ilmoitti käänteen parempaan tapahtuneen, enolle oli päätetty laittaa jo ruokintaletku vatsan kautta kun mies ei syönyt enää mitään ja kuin unesta olisi herätetty hän päättikin alkaa syödä itse. Toipunut on aika mukavasti, halkojen hakkaaminen ja lauluharrastuskin sujuvat taas lähes entiseen malliin.

Kummipoikani pienellä pojalla oli syntyessään vakava maksan toiminnan virhe geeniperimä jota ei alkuun tiedetty, lapsi näytti kans kuihtuvan pois.

Laitoin opettamallasi tavalla pyynnön tähänkin tilanteeseen. Tänään poika ryömii melkoisella vauhdilla hamuillen jo tavaroita ylempää ja paino nousee, löytyi asiasta kiinnostunut lasten lääkäri joka löysi oikean hoitomuodon.

Muutamille  muillekin olen apua pyytänyt ja kyllä toimii. Kiitos."

 

-t. Päivi-

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

"Hei Anne

Siitä on jo seitsemän vuotta, kun ensimmäisen kerran astelin Kanelian ovesta sisään. Muistan miten ihanalta rauhan tyyssijalta se silloin heti tuntui ja tuntuu edelleen.  Olen käynyt monissa eri hoidoissa, kursseilla ja hyvän olon illoissa ja ainakin yhdessä enkeli-illassa sekä tulkinnoissa ja valmennuksessa. Kaikista niistä olen saanut paljon hyvää oloa ja hyvää mieltä ja olen niiden avulla päässyt omassa elämässäni ja prosessissani eteenpäin. Erittäin paljon olen myös saanut tukea haastavissa elämäntilanteissa. Iso kiitos ja iso halaus sinulle Anne . 

Enkeleille kiitos, että löysin Kanelian ja sinut ."

 

-Halauksin, Anne-

 

"Hei Anne ! 🌕

Kiitos, 

on kuin olisi " uudesti syntynyt" ja saanut uskoa elämään, kun käy sinun luona.

Olet opettanut minua pyytämään enkeleiltä apua itselle ja läheisille kun olen sitä tarvinnut. Ja olet jaksanut kuunnella minua. Laitoin kuun kuvan koska se vaikuttaa voimakkaasti minuun."

 

-Halauksin Anja-

 



 

"Kävin melkein kaksi vuotta säännöllisesti eräällä terapeutilla. Lopetin, koska tuntui turhauttavalta, kun en kokenut saavani mitään konkreettista apua arkeeni. 

Nyt jo kolmen Kit-valmennus kerran jälkeen olen edennyt enemmän itseni kanssa kuin vuosiin. Kiitos - tätä jatkan."

 

-M.T.-

 

 

"Tulin luoksesi työkaverini suosituksesta. Olin henkisesti ihan loppu. Parisuhde entisen puolisoni kanssa oli ollut vuosia piinaavaa, jatkuvaa tarkkailun alla olemista, syyttämistä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Kotona olin kone, joka toimi samalla kaavalla, mutisematta ja hyssytellen ettei kenellekkään vaan tule paha mieli. Puoliso kyttäsi, oli mustasukkainen, vahti puhelinta ja tonki laukkuni. Joskus humalapäissään otti nyrkit avuksi. Lapset saivat näkyä, mutta ei kuulua. Ns. perheen ystäviin päin pidettiin kirkasta lasiseinää kiillotettuna. En pystynyt enää keskittymään työhöni, koska kaikki voimat meni kotona selviämiseen.
Sitten tulin luoksesi. Kysyit jo ovella, että miten minä voin ja jaksan. Romahdin heti. Miten voi joku vieras olla niin ystävällinen ja rauhallinen? Ensimmäinen tapaaminen oli ensin itkemistä ja sinä vain rauhallisesti sanot, että asiat järjestyy. Sitten päästiin asiaan. Alkoi Kit valmennus. Tutustuin itseeni uudelleen, rauhassa. Aloin ymmärtämään, miksi toimin niin kuin toimin. Se ei ollutkaan minun syy. Viikko viikolta olin entistä vahvempi ja huomasin, että osaan hymyillä taas. Opin ymmärtämään sen, miksi puoliso käyttäytyi niin. Ja lopulta tajusin, että olin uskaltanut laittaa oman elämäni uusiksi ja siinä samalla lasten. Se vain tapahtui. Yhtäkkiä meillä oli uusi koti, jonka olin itse hommannut. En enää pelännyt. Eksä yritti uhkailla niin kuin aina oli tehnyt, mutta se ei enää pelottanut. Muutimme ja alkoi uusi elämä.
Eksän kanssa oli omat koukeronsa, mutta sain itseni ja elämäni takaisin.
Opin myös pyytämään enkeleitä auttamaan. Ensin pidin sitä vähän outona, mutta kun alkoi ihmeellisiä yhteensattumia tulemaan pyyntöjeni jälkeen oli pakko uskoa. Osaan nyt pyytää apua myös muille. Kiitos Anne - elämä on ihanaa!"
-Vilma-

 



 

"En uskonut enkeleihin, mutta pakko uskoa, kun itse näki. Tulen uudelleen." 

 

-Kati-

 

"Kerrot enkeleistä niin helposti, että meikäläinenkin ymmärtää." 

 

-Tero-

 

"Tää jotenkin rauhoittaa. Hyvä, että tytär lähetti tänne. Kiitos."

 

-Maija-

 

 

”Moi!

Iso kiitos yksisarvis-illasta. Sen jälkeen on ilo taas löytänyt mut ja pulpunnut joka puolella, olen nauttinut ystävistä, elämästä, hymy päässyt silmiin asti :). Kiitos Anne <3.”

 

-Tiina-

 



 

"Paras chakra kurssi ikinä. Nyt aukes asiat laajasti. En oo ennen tajunnu mihin kaikkeen ne vaikuttaa. Ja hei kiitos niistä meditaatioista."

-Sirpa-

 

"Mitä enemmän mietin chakroja ja luen materiaalia, sitä enemmän rakkauteni kasvaa. Rakkaus kaikkia ja kaikkea kohtaan. Kiitos, kiitos, kiitos."

-Mika-

 

"Kiitos ihanasta chakra kurssista. Energia muutos minussa tuntui mahtavalta. Paljon oli piilossa olleita juttuja  mutta nyt tuntuu tosi hyvälle. Lupaan lähettää auraan hyviä ajatuksia."

-Heidi-

 

 

 

"Kiitos, että rohkaisit ja neuvoit mua eteenpäin. Nyt helpottaa ja osaan toimia."

 

-Mirja- 

 

"Lähdin ihan oman itseni takia kurssille, että osaan hoitaa itseäni,  

koska elämäni on ollut aika haasteelista ja saanut siitä jotenkin apua.

Odottelen koska pääsen innolla reiki 2 kurssille.

Kävin myös Intilaispäähieronta kurssilla oli mielenkiintoinen ja  

mukavat kurssi kaverit oli kiva lisä siihen opiskeluun.

Olen käynyt myös aromahoidossa joka oli tosi ihana, mukava tunnelma  

ja rentouttava. 

Sain vielä kukkaistippoja jotka on auttanut minua.

Ilolla odottelen seuraavia kursseja." 

-Merja-