Hyvää täydenkuun aikaa


 

 

Kuun ystävät saavat tänään nauttia ihanasta ja voimallisesta täydenkuun energiasta. Kuu loistaa yhdessä Jupiterin eli Zeuksen kanssa ilta- ja yötaivaalla.
Jupiter / Zeus on loistanut todella kirkkaana jo pitkän aikaa, ja nyt loistoon yhdistyy myös täysikuu.
Suosittelen menemään illalla ulos ja suuntaamaan katseen itä-koillis-suuntaan katse taivaalle. 

Tänään täydenkuun energia on voimakkaimmillaan illalla ja alkuyöstä. Täysikuu loistaa Kalojen tähtimerkissä (kyllä - Kalojen merkissä ainakin täällä Mäntsälässä) ja huomenna iltapäivällä kuu siirtyy Oinaan tähtimerkkiin. 

 

Tämä täysikuu edesauttaa energiallaan mm.:

  • oman intuition voimistumista, 
  • oman arvostelukyvyn selkiytymistä, 
  • unelmoinnin tärkeyden ymmärtämistä 
  • oman unimaailman symboliikan ymmärtämistä
  • auttamaan muita sekä pyytämään apua myös itselle

Ihmisten sydänkeskukset täydenkuun energian voimistamana, voivat energiallisesti avautua enemmän myötätunnolle, ystävällisyydelle ja rakkaudelle kaikkea olemassaolevaa kohtaan.
Syvempi ymmärrys ja tietoisuus (tietoisen mielen tuolla puolen) kaikkeudesta ja kaiken ykseydestä saattaa ottaa ison harppauksen eteenpäin. Täydenkuun energia voi avata ja selkiyttää alitajunnasta tietoiseen mieleen nousevaa ymmärrystä ja tietoa. 

 

Täydenkuun aikaan kaikki se mitä olet työstänyt näkyvästi tai oman mielen tasolla viimeisen kahden viikon aikana, saa tujauksen vahvaa kuun voimaa voidakseen aikanaan tulla näkyväksi elämässäsi. Tätä vahvistaa vielä Zeuksen / Jupiterin kaunis ja vahva energia.

 

Täydenkuun aika on erittäin suotuisa erilaisille voimistaville ja puhdistaville rituaaleille

 

Täydenkuun vesirituaali

Koska täysikuu on tänään kalojen merkissä ajattelin, että on luontevaa tehdä veteen liittyvä rituaali. Kuun energia muutenkin vaikuttaa veteen hyvin voimakkaasti, kuten kaikki tiedämme. 

 

Voit tehdä täydenkuun vesirituaalin esimerkiksi näin:

 

  • Täytä illalla juomalasi raikkaalla vedellä. Pidä vesilasia hetken aikaa kämmeniesi välissä, ja voit sulkea silmät hetkeksi. Tämä on merkki siitä, että olet keskittynyt tietoisesti tekemään rituaalia.
  • Hetken kuluttua avaa silmät, ja aseta vesilasi ikkunalaudalle tai pöydälle ikkunan ääreen ottamaan kuun energiaa ja valoa vastaan. 
  • Sulje jälleen silmät, ja pyydä kuuta voimistamaan energiallaan vesi, jonka olet lasiin laittanut.
  • Jätä vesilasi yön ajaksi täydenkuun energiaan.
  • Aamulla, ennen aamiaista, juo vesi tyhjään vatsaan.
  • Juo hitaasti siemaillen kulaus kerrallaan ja tunne kuinka uudistut, puhdistut ja kehosi täyttyy kirkkaalla voimallisella energialla.
  • Veden juotuasi, kiitä kuun ja veden energiaa.
  • Kiitos, kiitos, kiitos. 

 

Hyvää täydenkuun aikaa juuri sinulle! 🌕💛✨

 


Haluatko Kanelian postituslistalle?