Toisinaan on hyväksi mennä riittävän kauaksi, että voi nähdä selkeämmin lähelle

Toisinaan on hyväksi mennä riittävän kauaksi, että voi nähdä selkeämmin lähelle. 

Olet varmasti kuullut eri versioita tästä elämän viisaudesta, joka on hyvin laaja-alainen merkitykseltään. Ja niin totta se on, jokaisena kertana, kun siihen havahtuu. 

 

Viime vuoden joulukuussa istuin Tsahkal-järven kodalla hiljaisuudessa ihastelemassa Saana-tunturin joulukuista vaatetusta. Olimme Paulin kanssa juuri siinä kohdassa, jossa aikoinaan tein hoitorumpuni vihkimyksen. Rumpu oli viime joulukuisella matkalla myös mukana ja tietysti rummutin sen sointeja kodalla istuskellessamme. Sellaisessa hetkessä aikaa ei ole. On vain se hetki ajan jollakin tuolla puolella, ympäröivä luonnon hiljaisuus, nuotion leimu ja rauhoittava rummutus, joka herkistää kaikelle olemassa olevalle. 

Muistan kuinka rummutushetken jälkeen istuimme hiljaa, ja hiljaisuudesta käsin tietoisuuteeni tuotiin toive, että johdattaisin retriitti-ryhmän vierailemaan Kilpisjärvelle. Tunnistin, että viesti tuli Saana-tunturin henkimaailmalta ja lupasin toteuttaa heidän toiveensa. Tuolloin syntyi Tietoisen läsnäolon retriitti, ensin ajatuksena ja sitten tapahtumana, joka toteutettiin nyt elokuun viimeisellä viikolla Kilpisjärvellä. 

Saana-tunturin henkimaailma on ennenkin tuonut viestejä minulle ja vuosien varrella olen oppinut, että kun viesti tai kutsu tulee, silloin on toimittava. Jokaisella kerralla olen tai olemme Paulin kanssa saaneet todeta, että ”ne korkeammat kirjoitukset” ovat ohjanneet asioita ja tapahtumia. Niin tälläkin kertaa. Retriitti oli jokaiselle osallistujalle henkilökohtainen oivalluksien ja kokemusten sarja, limittyen omaan elämäntilanteeseen sekä siihen millaiset elämän oppiasiat olivat kullekin siinä hetkessä ajankohtaisia. 

 

 

Irti arjen ympyröistä, riittävän kauaksi 

 

Ihmisen elämä on hyvin mielenkiintoista ja inhimillistä kaikkine kommervenkkeineen. Elämässä on valtavan paljon sellaisia elementtejä, joihin olemme ihmisinä omassa arjessamme niin tottuneita, että emme enää muistakaan niiden olemassaoloa tai ihmeellisyyttä ja pidämme elämämme erilaisia ihmeitä hyvin usein itsestäänselvyyksinä. 

Siitä syystä toisinaan on hyvä lähteä riittävän kauaksi, jotta voi hahmottaa omaa arjen toimintaansa ja oivaltaa elämää pikkuisen laajemmin tai enemmän. 

 

Tietoisen läsnäolon retriitissä Kilpisjärvellä pysähdyimme tietoisesti tarkastelemaan sitä kuinka ihmeellinen ja monimutkainen otus ihminen on, sekä keskityimme huomioimaan kuinka upeassa paikassa nimeltä Maapallo me ihmiset saamme elää. 

 

Ajan saatossa olemme niin tottuneita ihmisenä olemiseen, että hyvin usein unohdamme sen, kuinka ihmeellisiä olemme;

 

miten ja mistä olemme rakentuneet, mitkä asiat ja tapahtumat ohjaavat toimintaamme, miten se tapahtuu, mistä ajatukset tulevat ja missä ne sijaitsevat, miten ja mitä tunnen, mitä tunteet ovat, kuinka voin aistia, kuka minä olen, olenko itse elämäni ohjaksissa vai olenko automaattiohjauksella itseltäni huomaamatta, mitä ilman en voisi elää, miten oma sisäinen lapsi minussa yrittää viestiä, … jne. 

 

 

... teksti jatkuu kuvan jälkeen ...

 

Luontoyhteys

 

Tutustuimme luontoyhteyteen ja siihen, mitä luontoyhteys tarkoittaa. Yksikään ihminen ei tulisi toimeen ilman luontoa ja yhteyttä siihen. Paljon puhutaan luonnon parantavasta voimasta, joka on totta. Retriitin aikana kuljimme luonnossa sekä teimme ohjattuja meditaatioita luonnon vahvojen elementtien ympäröimänä. Erään meditaation teimme suuren kauniin lumikvartsin ympärillä.

Luennoilla kurkistimme pikkuisen syvemmälle siihen, että miten luontoyhteys meissä ihmisissä toimii eri elementtien kautta ja mitä se käytännön elämässä tarkoittaa. Luonnossa ja ihmisessä on olemassa samat energialliset elementit, jotka vaikuttavat meihin ihmisiin vahvasti. 

 

Luonnossa olevien energiallisten eri elementtien tasapaino ihmisessä tarvitsee yhteyden ihmisen omaan energialliseen sisäiseen tilaan tai avaruudellisuuteen, jonka kautta yhteys muihin elementteihin muodostuu.

Oman sisäisen tilan tai avaruuden löytäminen vaatii hiljaisuuden, jota ei ole aina helppo omassa arjessa tavoittaa johtuen siitä, että useimmiten ympärillämme on paljon sellaisia ympäristön hälyääniä, jotka häiritsevät yhteyttä todelliseen hiljaisuuteen.

Saana-järvellä jokainen osallistuja konkreettisesti koki mitä hiljaisuus tarkoittaa ja miltä se tuntuu. Tuon kokemuksen jälkeen on helpompi omassa arjessaan tavoittaa tarvittaessa hiljaisuuden elementti itsestään, riippumatta siitä missä omaa arkeaan elää. 

Kilpisjärvellä tila-/avaruudellinen luonnon elementti näyttäytyy riittävän vahvasti alkaen vaikuttamaan ihmiseen lempeästi ikään kuin salaa, jolloin yhteyden muodostuminen muihin luonnon elementteihin helpottuu. Tuolloin mieli ja keho alkaa tasapainottumaan. 

 

Luontoyhteyselementtien energiallinen tasapainoon saattaminen ihmisessä on aina myös matka omaan itsen tuntemukseen ja tarvittaessa muuttamiseen. 

Oman itsen tunteminen lienee ihmisen elämän yksi haastavimmista oppiläksyistä ja mahdollisuuksista, sen monimuotoisuuden ja -kerroksisuuden vuoksi. Oikoteitä itsen tuntemiseen ei ole (vaikka kuinka joskus niin itsellemme uskottelemme), mutta onneksi myös luonto on apunamme enkeli- ja henkimaailman lisäksi. 

 

... teksti jatkuu kuvan jälkeen ...

Onpa mukavaa, että löysit tänne blogisivulle. Täällä kirjoittelen erilaisista elämään liittyvistä aiheista. Aiheet voivat olla mitä vain maasta taivaaseen tai toisinpäin. Näkyvää ja näkymätöntä. Elämä on niin ihmeellistä.

 

Namasté 💜

 

Anne 



 

Kiitollisuus ja oivaltamisen ilo arjessa

 

Miten elämäsi muuttuisi jos jokaisena päivänä:

 

- Aamulla herätessäsi ensimmäisenä kiittäisit ajatuksissasi siitä, että saat herätä uuteen päivään täällä Maapallolla?

- Huomioisit ympärilläsi ja elämässäsi olevia asioita, aivan kuin näkisit kaiken kauneuden ensimmäistä kertaa? 

- Huomioisit miltä tuntuu, kun voi peseytyä puhtaassa vedessä?

- Huomioisit miltä ilma tuoksuu?

- Söisit ruokaa maistellen eri raaka-aineita ja tunnustellen ruoan rakennetta?

- Kiittäisit jalkojasi, että voit kävellä?

- Tekisit omaa työtäsi ymmärtäen, että se on maailman tärkein työ ja juuri sinä osaat sen kaiken hyvin?

- Katsoisit ympäristöäsi kiitollisena siitä, että saat nähdä?

- Puhuisit lempeästi ja lempeällä äänellä huomioiden kuinka kaunis ääni sinulla on?

- Kuuntelisit kaikkea ympärillä olevaa huomioiden kuinka hienoa on, että on mahdollisuus kuulla?

- Antaisit itsellesi luvan ottaa kuudennen aistin käyttöösi, jotta voit aistia enkeli- ja henkimaailman selkeämmin?

- Illalla kiittäisit, että olet saanut elää tämän päivän täällä Maapallolla? 

 

 

Namasté 💜

 

Rakkaudella

 

Anne