Ajatuksia vuodesta 2017


Tässä kohtaa vuotta perinteisesti katsomme ja muistelemme millainen mennyt vuosi on ollut. Onko se ollut sellainen kuin sen ajatteli vuosi sitten olevan?

 

Käsitykseni mukaan hyvin monella ihmisellä on ollut ilon hetkien lisäksi runsaasti haasteita elämän eri osa-alueilla kuluneen vuoden aikana. On ollut sairauksia, työpaikan menetyksiä, muutoksia pari- ja ystävyyssuhteissa, läheisten hyvästelyjä heidän siirryttyään henkimaailmaan. On ollut sisältä kumpuavaa muutoksen tarvetta omassa elämässä, mutta suunta on ollut hakusessa, kun ei oikein ole tiennyt mitä isona haluaisi tehdä. Myös pelkoja on paljon pintautunut kuluneen vuoden aikana. Vuotta 2017 on ohjannut vahvasti tarve muutokseen omassa elämässä.

Vuosi 2017 on värähdellyt numerologisesti numero 1:n taajuudella, joka yleensä on uusien alkujen värähtelyjä. Näyttää vahvasti siltä, että suuri osa tästä uusien alkujen vuodesta on mennyt niiden vanhojen asioiden taakse jättämiseen, jotka ovat muodostuneet tarpeettomiksi tai omaa kasvua hidastaviksi asioiksi omassa arjessa. Toisaalta, juuri ne hetket ovat uusia alkuja, jolloin jotakin vanhaa jätetään taakse tai sidokset vanhaan katkaistaan.

 

Mitä sinun elämässäsi on tapahtunut vuonna 2017? Anna hetki aikaa itsellesi ja muistele mennyttä vuotta sen monine tapahtumineen. Katso niitäkin hetkiä, jotka eivät ole tuntuneet miellyttäviltä, mutta olet selviytynyt hienosti tähän hetkeen voidaksesi tarkastella tapahtumia. Mitä hyvää olet oppinut kaikista vuoden 2017 tapahtumista? Muistathan, että loppujen lopuksi kaikissa elämän tapahtumissa on jotakin hyvää - aina. 

 

Myös omalla kohdallani kulunut vuosi todellakin on ollut erilainen, kuin vuosi sitten ajattelin tulevan vuoden olevan. Kuluneen vuoden aikana ja edelleen nyt näin jälkeen päin katsoen, olen jälleen kerran kiitollinen siitä, että myös minun kohdallani on olemassa ”ne korkeammat kirjoitukset”, joista usein muistutan asiakkaitani ja läheisiäni, erityisesti silloin, kun asiat etenevät jokseenkin eri tavalla kuin ihminen on alun alkaen ajatellut niiden sujuvan. 

 

Kipua ja rakenteiden ravistelua

Tämä hyvin haasteellinen vuosi on omalla hienolla tavallaan ravistanut ja samalla vahvistanut niitä perustuksia, jotka minulla ovat henkisenä olentona ihmisen inhimillisessä fyysisessä kehossa ja tässä maailmassa. 

Olen osan vuotta elänyt todella suurien fyysisien kipujen kanssa, jotka ovat estäneet liikkumisen ja fyysisen työn tekemisen ajoittain kokonaan. Suomessa pienyrittäjälle se ei ole lainkaan helppo tilanne. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Kanelian ”perustuksia” on ravisteltu.

Mutta, kuten aina, kaikilla tapahtumilla on tarkoituksensa ja ne ”korkeammat kirjoitukset”. Suurien haasteiden ja kivun keskellä, on sisäinen luottamukseni johdatukseen, enkelimaailmaan ja niihin ”korkeampiin kirjoituksiin” pysynyt vankkumattomana ja vahvana. Kun oikein on ”horjuttanut”, olen todennut, että: ”Kyllä tuolla jossakin täytyy olla suuri luottamus, kun tällaisia elämäntilanteita annetaan koettavaksi ja selvitettäväksi.” Ehkä tuo lause auttaa sinuakin, mikäli ympärilläsi on pyörrettä ja elämän haasteita.

 

Muistan erään yön viime keväältä, jolloin olin niin kipujen kourissa, että ajattelin minun siirtymisen henkimaailmaan olevan ajankohtainen. Siinä hetkessä kutsuin arkkienkeli Rafaelia paikalle ja ilmoitin, että mikäli on minun aika siirtyä toiseen ulottuvuuteen, niin olen valmis - kivut olivat niin suuret. Ilmeisesti menetin tajuntani ja kun havahduin jälleen hereille oli huone, jossa olin, Rafaelin smaragdin vihreää energiaa täynnä ja hikoilin kuin saunassa olisin ollut. Vihreä sädehtivä ”energiamassa” oli kuin todella paksua kipuja lievittävää höyryä. Tokkuraisena nukahdin, ja kun muutaman tunnin kuluttua heräsin, kivut olivat olennaisesti lieventyneet. Siitä hetkestä alkoi selkeä toipuminen, joka toki kesti vielä tovin, mutta pahimmat kivut poistuivat.

Rafael palasi tuon tapahtuman jälkeen useasti luokseni ja selitti syitä siihen, miksi minut oli ”niin rajulla tavalla kanveesiin laitettu”. Hidastamisella oli oma tärkeä merkityksensä. 

 

Ymmärrystä ja tietoa

Olen tehnyt yhteistyötä enkelimaailman kanssa hyvin pitkään, mutta tämän vuoden aikana tuo yhteys on selkiytynyt aivan toisenlaiselle tasolle kuin aiemmin.

Ulottuvuudet ovat ikään kuin loksahtaneet selkeämmin kohdalleen. Minulle on tuotu paljon tietoa, annettu paljon ehdotuksia asioista, joita on aika alkaa tuomaan näkyvämmin ihmisten tietoisuuteen, lukuisiin kysymyksiini on annettu vastauksia ja paljon, paljon muuta, joita asioita pyrin toteuttamaan askel kerrallaan, kuten olen luvannut tehdä.  

Tarvittiin siis selkeä fyysinen hidastus, että varmasti keskityin sellaisiin ajankohtaisiin tärkeisiin asioihin, joita minulle oltiin tuomassa tietoisuuteen energiatasolla. Olin lipsahtanut kiireeseen työssäni, joka aiheutti sen, että en ollut ”riittävässä valmiudessa ja herkkyydessä energiallisesti” vastaanottamaan sitä opastusta ja tietoa, joka oli minulle tulossa.  Tarvittiin siis voimakas vauhdin hidastaminen.

Samaan aikaan olen oppinut aivan eri tavalla arvostamaan sitä kaikkea mitä osaan ja mitä minulla on ja sitä, kuka tai mikä minä olen. Henkinen herkkä olento ihmisen fyysisessä inhimillisessä kehossa aivan samalla tavalla kuin sinäkin ystäväni, joka tätä kirjoitusta luet. 

Havahduin siihen, että olin ikään kuin laittanut unholaan kaiken sen valtavan osaamisen ja tietomäärän, jota olen elämäni aikana oppinut, opiskellen ja eläen. Olin elänyt pitkään ”laput silmien sivuilla” eli valtaisa ympärilläni oleva kokonaisuus oli vailla sille kuuluvaa huomiota ja kokonaisuuden merkitys ei ollut jäsentynyt siten kuin sen on tarkoitus olla. Ei ihme, että tyttö laitettiin kanveesiin eli hidastettiin riittävästi. Tämä ei tarkoita sitä, että enkelimaailma olisi minut kanveesiin laittanut, vaan sitä, että en ihan tarkkaan ollut toiminut siten kuin sielunsuunnitelmaani kuuluu. Tällöin hidastus (ainakin minun kohdalla) tulee ihan varmasti niin, että minulle suodaan ja luodaan mahdollisuus ottaa opastusta vastaan sekä tarkastella asioita eri ulottuvuuksista käsin. 

 

Kaikki ei ole aina sitä miltä annetaan näyttää - tärkeä oppi hyväksyä ja sisäistää

Kulunut vuosi on opettanut entistä selkeämmin myös erottelukyvyn lain eri ilmentymiä tässä elämässä. Erottelukyvyn laki on osa henkisiä energiallisia maailmankaikeudessa olevia ja ohjaavia lakeja. Lyhyesti sitä voisi kuvailla, että kaikki ei ole aina sitä, miltä annetaan näyttää. 

Vuoden aikana tuo on näyttäytynyt siten, että jotkut näkyvästi henkistä polkua kulkevat ihmiset ovat toimineet täysin päinvastaisesti kuin antavat julkisesti itsestään ymmärtää. Vuoden aikana on ollut tapahtumia, joissa heistä on noussut näkyviin valehteleva ja pahansuopainen olemuspuoli, jollaista ei heissä ole osannut ajatella olevan. Se on ollut aika hämmentävää ja surullista. Toisaalta, sellainen käytös kumpuaa aina jostakin pelosta, jota ihminen ei ole uskaltanut tai osannut kohdata. Minun lisäksi tulilinjalla ovat olleet samanaikaisesti myös muut henkilöt. Tapahtumat ovat konkreettisesti näyttäneet ja vahvistaneet sen, mitä erottelukyvyn laki voi tässä elämässä tarkoittaa. On täytynyt oppia laittamaan selkeät rajat siihen, millä tavalla sallii itseään kohdeltavan. 

Nuo tapahtuneet ovat opettaneet kuuntelemaan enkelimaailman viestejä entistä tarkemmin ja vahvistaneet sitä henkistä olemuspuolta, joka kannustaa elämään riippumattomana ja kiinnittymättömänä toisen ihmisen tai ihmisten mielipiteisiin. 

 

Tapahtumat ovat lisänneet tahtoa antaa anteeksi sekä armollisuuden tunnetta ja  laajentanut anteeksiannon ja armollisuuden energian ymmärtämistä sekä niiden tietoisen tiedostamisen merkitystä. Se on paljon suurempi asia kuin äkkiseltään voi tuntua. Anteeksianto ja armollisuus, ovat aina tahdon asioita ja ne vapauttavat olemaan kiinnittymättä sellaiseen energiaan, joka ei ole hyväksi. Samaan aikaan kunnioitus jokaisen ihmisen elämänpolkua kohtaan saa mahdollisuuden kasvaa.  

 

On hyvä oppia tiedostamaan, että ikävältäkin tuntuvilla tapahtumilla on aina jokin myönteinen opin- ja oivalluksen viesti. 

 

Niin paljon hyvää

Kulunut vuosi on ollut kaikella tavalla hyvä ja aivan erityinen. Jokainen päivä on sisältänyt monia hienoja tapahtumia ja kokemuksia, joista jokaisesta riittäisi paljon kirjoitettavaa. Vuosi on myös tuonut paljon aivan ihastuttavia uusia ihmisiä elämääni jo siinä ennestään olleiden lisäksi. 

Hyvän Olon matka ikiaikaiseen Kreikkaan syksyllä oli aivan henkeäsalpaavan hieno ja monella tasolla voimauttava. Se ehdottomasti on tärkeää mainita. Ensi syksyn matka on työn alla. 

 

Olen hyvin kiitollinen siitä, että niin moni on halunnut minua lähestyä ja kokenut turvalliseksi jakaa asioita kanssani. Sähköpostiin ja facebookin postilaatikkoon on tulvinut koskettavia palautteita kokemuksista ja avusta, joita ihmiset ovat kokeneet saaneensa.

Se saa olon tuntumaan hyvin nöyrältä ja kiitolliselta. Sille tunteelle, kun toinen ihminen on saanut apua jossakin sellaisessa tilanteessa, jossa olen saanut olla mukana, on hyvin vaikea löytää sanoja ilmaisemaan sitä kiitollisuuden tunnetta, jota koen. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen osannut kuunnella enkelimaailman ohjausta siitä, mitä tuo ihminen kohtaamishetkellämme on tarvinnut selvitäkseen kevyemmin eteenpäin omassa arjessaan. 

Kohtaamiset ovat voineet olla fyysisiä hoitotilanteita, valmennuksia, kaukoenregiahoitoja, verkkokursseja, kanavointeja, puhelintapaamisia jne. Kaikissa kohtaamisissa on aina enkelimaailma mukana, riippumatta siitä tarvitaanko ihmisen tasolla anatomian, fysiologian tai esim. eteeristen öljyjen osaamista, kognitiivisia terapiataitoja vai kanavointia.

Työni ja elämäntapani koostuu tässä ihmisen elämässä opituista tiedoista ja taidoista yhdistettynä yhteistyöhön ympäröivän enkelimaailman kanssa, joka tuo lisää tietoa ja osaamista jokaiseen hetkeen.  Se on hyvä ja tasapainoinen kokonaisuus - ”näkyvä ja näkymätön” yhteistyössä - sitähän ihmisen elämä on. Tuon asian todelliseen sisäistämiseen tarvittiin konkreettinen vauhdin hidastaminen.

 

Yksi meidän ihmisten valtaisista mahdollisuuksista onkin oppia elämään ihmisen arkea tietoisesti yhteistyössä enkelimaailman kanssa, joka on joka hetki ympärillämme, myös sinun ympärilläsi.  Jokainen ihminen on henkinen, riippumatta siitä mitä tekee esimerkiksi työkseen tai on tekemättä. Ei siis tarvitse erikseen julistautua hörhöksi, ollakseen jollakin tietyllä tavalla henkinen. 

Riittää, että on aidosti juuri sellainen kun on. 

 

Ihan muutaman hetken kuluttua vuosi vaihtuu ja siirrymme vuoteen 2018, joka värähtelee numerologisesti mestariluvun 11 energiassa. 

Muistathan - Kaikki Viisaus asuu sinussa. Millaiseksi sinä haluat luoda oman mestarivuotesi? Anna omille unelmillesi ajatuksien muoto, jolloin olet jo matkalla unelmiasi kohti.

 

Tähän loppuun kirjoitan tämän niin viisaan 1200-luvulta peräisin olevan runon, joka johdattakoon sinut mestarivuoteen 2018:

 

Synnyit tänne mahdollisuuksia täynnä.

Synnyit hyvyyteen ja luottamukseen.

Synnyit ihanteisiin ja unelmiin.

Synnyit suuruuteen.

Siivet ovat synnyinlahjasi.

Ei sinua ole tarkoitettu ryömimään, älä siis ryömi.

Sinulla on siivet.

Opi käyttämään niitä ja lennä.

-Rumi- 

 

 

Rakkain ajatuksin ja kiitollisena 

 

Anne